Näin Kim Kardashianin suosima teippitemppu toimii – antaa tukea rintavarustukselle
Julkisuuden henkilöillä on monia erilaisia niksejä ja kikkoja, joiden avulla he esiintyvät muun muassa punaisella matolla virheettöminä ja täydellisen näköisenä. Huippuhuoliteltu ulkonäkö ei kuitenkaan synny ilman huomattavaa vaivannäköä. Viimeviikkoina netissä on pyörinyt muun muassa Kim Kardashianin suosima teippitemppu, joka on nyt laitettu testiin.
Kyseessä on keino pitää syvään uurrettuja vaatteita ilman alta pilkottavia alusvaatteita. Tempussa rinnat teipataan paikalleen huomattavalla teippimäärällä siten, että vaatetta varten syntyy näyttävä rintavako. Naiset kertoivat ettei teippien kanssa oleminen ole miellyttävä tunne, mutta he kuitenkin huomasivat eron ulkomuodossaan teippien asettelun jälkeen.