Lifestyle Videot Viihde , ·

Historian aikana on nähty monia eri aikakausia, joiden aikana nais- ja miesihanne on ollut tietyntyyppinen. Ajan mennessä eteenpäin myös nämä ihanteet kehittyvät ja muuttuvat. Nyt mielenkiintoinen video tarkastelee miesten vartaloihanteita vuosikymmenien ajalta.

The Listin videolla käydään läpi miesten vartaloihanteita lähtien ajalta 1.200 vuotta ennen ajanlaskun alkamista. Tällöin lihava mies oli ihannoitu, sillä se kertoi siitä, että hän on hyvä metsästämään ja ruokkimaan itseään. Nykypäivänä miesihanteet ovat jo hieman muuttuneet tästä näkemyksestä.