20 asiaa, joita et tiennyt rap-tähti Eminemistä
Amerikkalainen Eminem on noussut uransa aikana maailman menestyneimmäksi rap-artistiksi. Räppäri tunnetaan muun muassa The Real Slim Shady, Lose Yourself, Rap God ja Monster -hiteistään. Eminemin elämään kuuluu kuitenkin miehen suosiosta huolimatta asioita, joista moni ei välttämättä ole ollenkaan tietoinen.
The Talko onkin nyt julkaissut YouTube-videon, jolle on nostettu 20 asiaa Eminemistä, joita moni ei varmastikaan tiedä. Tiesitkö sinä esimerkiksi sitä, että Eminem on saanut nimiinsä lukuisia Guinnesin maailmanennätyksiä? MIehen ykkössijoille nousseet levyt ovat muun muassa menestyneet paremmin kuin kenenkään muun sooloartistin.