BB-Messiaat , ·

Big Brotherissa mennään kaudella kymmenen. Asukkaita on moitittu jo monta vuotta siitä että he ovat aivan liian tietoisia formaatista ja osaavat käyttäytyä talossa edellisten kausien mukaan, tavalla miten katsojat haluavat nähdä heidät ym.. On yksi asia josta ei ilmeisesti koskaan oteta opikseen ja se on paneminen.

Kuvakaappaukset1-003

Janne Kataja sanoi extrassa mielessäni hyvin: ”Se taisi olla sadantuhannen euron pano!”. Vaikka Dani tai Jenna ei nyt varmana siellä ihan kärkipäässä ole voittajasuosikeissa keikkunut niin uskon että tää on myytti jota ei vaan murreta. Se on tehty kerran aikaisemmin meillä täällä suomessa, mutta silloinkin sen teki Janica ja asukasvaihtonsa aikana. Lisäksi kyseinen neitokainen teki sellaiset tanssit talossa että mä en ainakaan koskaan unohda sitä ja jonku mielestä se saattoi olla mautonta, mutta mä sanoisin että se oli ”jotain mitä ei oltu koskaan aikaisemmin nähty” (helmi show) ja se puri yleisöön. Nyt se ei olisi enää kuin halpakopio ja sitä tuskin nämä luomut saa aikaiseksi koskaan.

Janican paneminen tapahtui ulkona talosta ja se ei sekoittanut täkäläistä laumaa . Se ei siis ollut heidän  puheenaiheena koko kautta ja sitä ei joutunut kukaan todistamaan vierestä. Lisäksi Janica onnistui pitämään itsensä kilpailussa yksilönä, kun taas näillä pariskunnilla jotka asuvat talossa mahdollisesti koko kauden kimpassa on vähän paha tapa että muutamassa viikossa heistä tulee yksi ainoa ihminen, josta puhutaan vain yhtenä ihmisenä. Ketään ei enää kiinnosta yksilö ja kun ensimmäinen pariskunnasta lentää ulos, jää toinen pyörimään taloon hieman ”toimettomana” ja seuraa hyvin pian perästä ulkomaailmaan. Sama kaava joka hemmetin kausi.

Kuvakaappaukset2-003

Tietenkin tämä kiistetään muilta asukkailta ja vannotaan että peittojen alla ei ole tapahtunut mitään. Lisäksi jännitetään aina sitä ensimmäistä sunnuntaita kun juontaja kysyy asiasta. Se luonnollisesti kiistetään muutamalla lauseella ja kikattamiselta ei meinaa koskaan tulla loppua. Mä oon sitä mieltä että paneminen on maailman luonnollisin juttu, mutta jos se tekee televisiossa niin pitäisi nyt olla edes sen verran pokkaa että sen voisi sitten myös myöntää. Toki se antaa itsestään hieman vajaan kuvan että edellisessä klipissä on näytetty että peitto heiluu klo 06.10, mutta panemista se ei ollut. What? Pakkoliike? Sairaskohtaus?

No jos tästä pariskunnasta pitää jotain ainutlaatuista repiä niin se että sarja loppuu nykyisin siihen 10 sekunnin pätkään että se peitto heiluu niin heistä jompi kumpi myös päätti pieraista jälkeen tai ennen aktin. Se päätyi myös televisioon. Ehkä siinä oli tarpeeksi omaperäisyyttä että se vie voittoon asti JENDAN?

Kuvakaappaukset3-002

Mun silmissä tää romanssi on niin nähty ja koettu jo kahdeksan kertaa (viime kaudella ei sentään kukaan iljennyt paneskella, koska talossa kaikki oli entuudestaan tuttuja toisilleen ja ne panemiset oli ilmeisesti hoidettu jo ennen kautta). Mä en oo koskaan tykännyt pariskunnista jotka muodostuu talossa, mutta Andten ja Tuijan jutussa on jotain söpöä. Se on sellaista ihastumista ja jotenkin luomumaista. Mä en oo vuosiin enää kattonut maajussille morsian -sarjaa, mutta tässä on jotain sellaista yhtä viatonta kuin tuossa formaatissa ja mä todellakin toivon että kun se aita joskus talossa kaatuu tai heidät yhdistetään samalla puolelle, niin Tuija pidä housut jalassa! Näistä kahdesta voisin jopa kuvitella sellaista pariskuntaa joka pääsisi kukoistukseen vasta ohjelman päättymisen jälkeen.

 

<3:lla Niko Saarinen

jori-nico (1)

Kommentit