TV & Elokuvat Videot Viihde , ·

Yhdysvaltalainen Glee-sarja oli monen nuoren ja hieman vanhemmankin katsojan suuri suosikki. Yläkouluun sijoittuva sarja esitteli suurelle yleisölle myös monia melko tuntemattomia näyttelijöitä, joista on sittemmin tullut isoja tähtiä. Yksi sarjan päänäyttelijöistä oli Chris Colfer.

Moni uskoi sarjan alkamisen aikoihin, että upealla lauluäänellä varusteltu Colfer nousisi suureksi Hollywood-tähdeksi. Tämä ei kuitenkaan vielä ole aivan toteutunut, sillä mies ei juurikaan ole saanut merkittäviä rooleja sarjasta lähtemisensä jälkeen. Nicki Swiftin mukaan ammattilainen on kuitenkin jatkanut ahkerasti työtään ruudun toisella puolella tuotannon parissa.

Kommentit