TV & Elokuvat Videot Viihde , ·

Televisiohistoriassa on nähty joitakin vuosikymmeniä, joiden aikana menestyivät tietyn laiset televisio-ohjelmat. Esimerkiksi 1990-luvulla Yhdysvalloissa tehtiin paljon laadukkaita komediasarjoja, jotka ovat yhä monen suosikkeja.

Nyt Watch Mojo on koonnut yhteen 10 1990-luvulla tehtyä sarjaa, jotka voisivat tehdä fanien mielestä paluun. Mukaan tälle listalle on nostettu muun muassa soturinaisesta kertova Xena, Kolmas kivi auringosta, Frendit ja Bel Airin prinssi. Minkä sarjan näistä sinä haluaisit nähdä jatkuvan televisiossa?