TV & Elokuvat Uutiset Videot Viihde , ·

Walt Disney -yhtiö on vuosien varrella netonnut valtavaa menestystä Disney Channel -kanavallaan esittämiensä sarjojen ja elokuvien myötä. Moni näyttelijänalku on myös saanut ensimmäisen merkittävän roolinsa kanavan tuotannoista. Osa yhtiön tuotannoista nähtävistä näyttelijöistä on kuitenkin vuosien varrella ollut yllättävän vanhoja suhteutettuna heidän esittämiinsä hahmoihin.

Nyt The List huomauttaakin videollaan joistakin Disney Channel -näyttelijöistä, jotka ovat yllättävän vanhoja. Esimerkiksi High School Musical -elokuvien näyttelijä Ashley Tisdale oli roolin saadessaan jo yli 20-vuotias, vaikka hän esitti yläkoulua käyvää teinityttöä. Myös samoissa elokuvissa nähtävä Monique Coleman oli huomattavasti vanhempi kuin hahmo, jota hän elokuvissa esitti.