TV & Elokuvat Uutiset Videot , ·

Ukrainalaistaustainen näyttelijätär Mila Kunis tuli alun perin suuren yleisön tietouteen 70’s Show -televisiosarjan teinitähtenä. Sittemmin nainen on mennyt naimisiin niin ikään kyseisessä sarjassa nähdyn Ashton Kutcherin kanssa, ja parilla on kaksi lasta.

Viime aikoina Milaa ei olla juurikaan nähty Hollywood-tuotannoissa, ja Nicki Swift on nyt paneutunut selvittämään syitä tälle kehitykselle. Sivuston mukaan nainen on saanut tarpeekseen Hollywoodin pinnallisuudesta ja naisia kohtaan asetetuista epärealistisista odotuksista. Tämän lisäksi Kunisin kerrotaan haluavan keskittyä lapsiensa kasvattamiseen työn tekemisen sijaan.