Uutiset Videot , ·

Monikaan ei varmasti halua ajatella, että elämän ehtoopuolella jäljellä olisi paljon tekemättömiä asioita tai toteuttamattomia haaveita. Erityisen ikävää olisi varmasti katua jotain tekemiään valintoja. Nyt mielenkiintoinen projekti on nostanut esiin asioita, joita moni vanhus on katunut elämästään.

The Infocraphics Show’n videolla kerrotaan, kuinka moni vanhus katuu, ettei ole opetellut useampia kieliä elämänsä aikana. Tämän lisäksi monia on kaduttanut se, että suuri osa elämästä on käytetty työn tekemiseen. Moni vanhus onkin toivonut jälkikäteen, ettei olisi tehnyt aivan niin paljon töitä. Tämän lisäksi osa on kertonut toivovansa, että olisi onnistunut ilmaisemaan tunteitaan läheisille ihmisille enemmän ja paremmin.