Uutiset Videot Viihde , ·

Brittilaulajatar Adele on tällä hetkellä kovassa nosteessa tuoreimman 25-nimisen albuminsa myötä. Levy on sittemmin fanien suosion lisäksi saanut osakseen kunniaa erilaisten palkintojen myötä. Tällä viikolla Adele sai 25-albumin ansiosta useammankin palkinnon BRIT Awards -seremoniassa.

Muun muassa Britannian vuoden albumi -palkinnon pokannut neitokainen myös esiintyi kyseisessä gaalassa. Tuoreimmalla levyllään olevan When We Were Young -kappaleen esittänyt Adele saikin ymmärrettävästi yleisön täysin pauloihinsa.