Uutiset Videot Viihde , ·

Yhdysvallat on maana jättiläinen monella alalla. Amerikkalainen kulttuuri on levinnyt maailmalle muun muassa televisiosarjojen, musiikin, elokuvien ja kirjojen kautta. Aivan kaikki yhdysvaltalaisten tavat eivät kuitenkaan aukea muun maalaisille ihmisille ensisilmäyksellä.

Nyt The Inforcaphics Show on koonnut yhteen joitakin amerikkalaisten tapoja, jotka hämmentävät muista maista tulevia ihmisiä. Muun muassa annosten jättikoot, epäterveellinen ruoka, oluen laaja myynti missä vaan, onnettomuuksista hyötyvät asianajajat sekä turha jutustelu tilanteessa kuin tilanteessa ovat asioita, jotka hämmentävät ulkomaalaisia ihmisiä Yhdysvalloissa.