Lifestyle Uutiset Videot , ·

Nykypäivän keksinnöt ja laitteet ovat tulleet huomattavan pitkälle verrattuna esimerkiksi 50 vuoden takaiseen aikaan. Nyt esimerkiksi raajansa menettäneille on tarjolla hyvin paljon erilaisia proteeseja ja bionisia osia. Tällaisen vekottimen on hankkinut myös amerikkalainen kolumnisti Dayna Troisi.

26-vuotias seksikolumnisti syntyi ilman toista käsivarttaan, ja hän käyttää sen tilalla bionista kättä. Dayna voi käyttää kättä muun muassa puristamiseen ja asioiden liikuttamiseen. Barcroft TV:n videolla nähtävä nainen kertoo, että hän toivoisi herättävänsä kätensä kanssa enemmän positiivista huomiota deittailumaailmassa.