Uutiset Videot , ·

Jokainen pitkässä parisuhteessa tai avioliitossa ollut tietää, että suhde kuin suhde vaatii huolenpitoa selvitäkseen elämän myrskyistä. Avioerojen ollessa melko yleisiä on siis virkistävää nähdä suhteita, jotka ovat voineet hyvin jo vuosikymmenien ajan. Nyt eräs 45 vuotta naimisissa ollut pariskunta on kertonut omasta suhteestaan.

Inside Editionin videolla nähdään Steff ja Lynne Barnett, jotka ovat liittonsa aikana eläneet onnellisena ja hankkineet lapsia. Aiemmin Steve-nimellä tunnettu Steff tunsi kuitenkin pitkään, että hän ei ole oma itsensä miehenä. Sittemmin naiseksi sukupuolensa korjannut Steff on yhä yhdessä kumppaninsa kanssa, eikä muutos ole erottanut heitä, vaikka Lynn ymmärrettävästi on kamppaillut tilanteen aiheuttamien muutosten kanssa. Nykyään pari kuitenkin kertoo elävänsä platonisessa suhteessa.