Uutiset Videot Viihde , ·

Amerikkalainen laulajatähti Demi Lovato nousi monen muun lapsitähden tavoin alun perin ihmisten tietouteen Disney Channelin kautta. Sittemmin menestyksekästä laulajauraa tehnyt nainen on puhunut vuosien varrella paljon omista kamppailuistaan syömishäiriön sekä addiktion kanssa. Demillä oli vielä hetki sitten takanaan kuusi vuotta selvillä vieroitushoidon jälkeen. Hän päätyi kuitenkin viime vuonna huumeiden yliannostuksen myötä sairaalahoitoon.

Nyt jo terveempi Demi on päättänyt ottaa Instagramissaan aivan uuden linjan. Tuoreessa postauksessaan laulajatar kertoo, ettei hän enää jaksa muokata kuviaan tai laittaa niihin filttereitä näyttääkseen paremmalta. Niinpä Demi julkaisi bikinikuvan, jota hän ei ole käsitellyt lainkaan innoittaakseen muitakin julkaisemaan itsesään kuvia juuri sellaisina kuin he ovat.

Kommentit