Uutiset Videot , ·

Elefantteja pidetään yleisesti suhteellisen rauhallisina ja viisaina eläiminä. Kyseessä on kuitenkin suuri eläin, joka voi hermostuessaan saada suurenkin määrän vahinkoa aikaan. Tästä ollaan nyt saatu valottava esimerkki Etelä-Intiasta.

Elefantti oli tuotu Ambalapura-nimiseen kaupunkiin festivaaleja varten. Eläin kuitenkin hermostui, ja ryhtyi riehumaan koko voimallaan. Paikalla kuvatulla videolla nähdään esimerkiksi kuinka helposti elefantti kykenee heilauttamaan henkilöauton katolleen.