Uutiset , ·

Suomen tunnetuin eSports-joukkue ENCE on heinäkuun alussa mukana Counter-Strike: Global Offensiven merkittävimpiin tapahtumiin lukeutuvassa ESL One Cologne -turnauksessa, jonka pääpalkintona on peräti 300.000 dollarin rahapalkinto.

Suomalaisjoukkue selvisi Saksan Kölnissä järjestettävään 16 joukkueen turnaukseen viime viikolla voittamalla GG.BET Majestic -turnauksen Venäjällä. Voitto oli täpärä, sillä se päätyi kahdesti jatkoajalle. Spirit-joukkue joutui kuitenkin lopulta taipumaan suomalaisten edessä. Edellisen kerran suomalainen joukkue nähtiin Counter-Striken pääsarjan turnauksessa kolme vuotta sitten.

Menestyksen myötä ENCE on solminut merkittävän kansainvälisen sponsorisopimuksen, sillä sen tukijoukkoihin on liittynyt peliyhtiö Rizk. Uuden sponsorin mukaan se on jatkossa yksi joukkueen pääsponsoreista.

Esports tarkoittaa elektronista urheilua eli kilpapelaamista. Se on yksi maailman nopeimmin kasvavista viihdemuodoista ja tulee tavoittamaan tänä vuonna lähes 400 miljoonaa katsojaa. Perinteisten urheilujoukkueiden tavoin ammattimaiset esports-tiimit mittelevät toisiaan vastaan erilaisissa turnauksissa ja ottelutapahtumissa ympäri maailman.

Vuonna 2013 perustettu ENCE on voittanut lukuisten Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuksien lisäksi kansainvälisiä titteleitä. Organisaatiolla on edustusta neljässä pelissä, jotka ovat Counter Strike: Global Offensive, Rainbow Six, Starcraft 2 sekä Hearthstone. ENCEn listoilla on lukuisia huippunimiä, kuten Suomen tunnetuin e-urheilija Aleksi “allu” Jalli. Sen lisäksi tiimissä vaikuttavat muun muassa maailman parhaimpiin rankattu Starcraft 2 -pelaaja Serral.