TV & Elokuvat Uutiset Videot Viihde , ·

Hollywoodissa on perinteisesti päässyt melko pitkälle upealla ulkoisella olemuksella ja jonkinmoisilla näyttelijänlahjoilla. Myös ei-niin lahjakkaat näyttelijät ovat kuitenkin menestyneet elokuvissa ja televisiossa jopa ainoastaan ulkonäkönsä ansiosta. Nyt mielenkiintoinen video esittelee tähdet, joiden tiedetään olevan erittäin fiksuja.

Watch Mojon perusteina listallaan on käytetty muun muassa mukana olleiden tähtien koulumenestystä. Esimerkiksi koomikko Conan O’Brien, Natalie Portman, Jodie Foster sekä Mr. Beaninäkin tunnettu Rowan Atkinson. Ykköspaikan on kuitenkin vienyt Queen-kitaristi Brian May. Mies on väitellyt astrofysiikan tohtoriksi vuonna 2007. May jatkoi 2000-luvulla opintojaan, jotka jäivät kesken 1970-luvulla musiikkiuran vietyä miehen mukanaan.