Uutiset Videot Viihde , ·

Amerikkalaismuusikko Kanye West on vuosien varrella noussut useammankin kerran otsikoihin toilailtuaan näyttävästi eri palkintogaaloissa. Miehellä on myös kerrottu olleen viime vuosien aikana erinäisiä mielenterveysongelmia. Kim Kardashianin aviomies on muun muassa väläytellyt presidentiksi hakemisen mahdollisuutta.

Viime vuosina hänen antamissaan haastatteluissa onkin nähty mitä erikoisempia ideoita ja näkemyksiä. Nyt Nicki Swift toteaa tuoreella videollaan, että räppärin käytös todella muuttuu koko ajan vain oudommaksi. Tänä vuonna hän esimerkiksi kertoi vaimonsa Keeping Up With The Kardashians -realityn haastattelussa kuinka hän näkee perheensä olevan aivan kuin Pixarin animaatiossa Ihmeperhe.

Kommentit