Uutiset , ·

Kuuman kesän jälkeen jääkiekkokauden alku lähestyy kotimaisten areenojen lisäksi myös itänaapurimme Kontinental Hockey Leaguessa, eli tutummin KHL:ssä. Kovatasoisessa sarjassa on mukana myös suomalainen Jokerit, jonka kausi alkaa todellisella tulikokeella, sillä ensimmäisessä ottelussa 2. syyskuuta vieraspelissä vastaan tulee useita mestaruuksia voittanut AK Bars Kazan.

Torstain ottelussa ennusmerkit ovat ymmärrettävistä syistä AK Bars Kazanin puolella, mutta suomalaisjoukkueella on toki marginaalinen mahdollisuus tehdä jymy-yllätys ja voittaa ottelu. KHL-jääkiekon asiantuntijat eivät anna Jokereille kovin suuria mahdollisuuksia myöskään sarjan mestaruuteen, sillä esimerkiksi kansainvälisen peliyhtiön raati sijoittaa Jokerit vasta yhdeksännelle sijalle kauden tuloksissa. Karu sijoitus johtuu joukkueen heikosta menestyksestä aikaisemmissa pudotuspeleissä.

Edellisellä kaudella sarjassa sijalle 14. jäänyt Jokerit on kuitenkin uudistanut joukkuettaan ja tehnyt syyskuussa alkavalle kaudelle muutoksia joukkueen kokoonpanossa. Mukaan ovat tulleet muun muassa Veli-Matti Savinainen, Petteri Lindbohm ja Hannes Björninen. Tiimin johtajana jatkaa itseoikeutetusti Lempäälän lahja jääkiekolle, Marko Anttila.