Uutiset , ·

Suomalaisen kaunokirjallisuuden arvostetut Finlandia-palkinnot jaetaan joulukuun alussa. Yhteensä 90 000 euron palkintoraha jaetaan kolmessa yhtä suuressa 30 000 euron erässä, ja parhaillaan varsinkin kulttuurialan kahvipöydissä pohditaan jo kuumeisesti keille Finlandia-palkinnot tällä kertaa ovat menossa. Joissain ennusteissa tälle vuodelle palkintogaalasta veikataan naisten juhlaa.

Suomessa on tällä hetkellä vain kaksi Finlandia-palkinnon kahdesti voittanutta henkilöä, mutta tuoreimpien ehdokkuuksien julkaisemisen jälkeen mahdollisuus kolmannen henkilön liittymisestä tähän kerhoon kasvoi. Aiemmin palkituista ehdolla ovat nimittäin Rosa Liksom, Jukka Vikkilä ja Pirkko Saisio. Mikäli joku kolmesta jo kertaalleen Finlandia-palkitusta saa arvostetun palkinnon myös tänä vuonna, tulee hänestä ensimmäinen naispuolinen tuplavoittaja.

Kaunokirjallisuuden asiantuntijat ovat nostaneet Liksomin suurimmaksi voittajasuosikiksi. Samaa mieltä on myös esimerkiksi kansainvälisen peliyhtiön kokoama asiantuntijaraati, jonka mukaan kaunokirjallisuuden sarjassa toiseksi suurin voittajasuosikki on Marjo Niemi ja kolmanneksi suurin Matias Riikonen.

Rosa Liksomin Finlandia-palkinnosta kisaileva oleva kirja on Hytti nro 6, joka sai äskettäin suurta huomiota kirjaan perustuvan samannimisen elokuvan voitettua Cannesin elokuvajuhlilla arvostetun Grand Prix -palkinnon. Kaunokirjallisuuden Finlandian valitsee elokuvaohjaaja Zaida Bergroth. Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittajaksi on ennakkoon rankattu Julia Thurén, toiseksi Markku Henriksson ja kolmanneksi Osmo Soininvaara.