Uutiset Videot , ·


River on ihanaksi ja hieman liiankin älykkääksi kuvailtu rescue-koira, jonka rotu ei ole tiedossa omistajille. Sen on kuitenkin epäilty olevan puoliksi australianpaimenkoira ja puoliksi bordercollie. Nokkelalla koiralla on tapana yrittää väistellä velvollisuuksia mielikuvituksellisilla tavoilla.

Taannoin omistaja yritti viedä Riverin ulos lenkille sateeseen, mutta koiralla oli muita suunnitelmia. River päätti vain maata lattialla kuin koomapotilasta esittäen, eikä se suostunut reagoimaan omistajansa maanitteluihin. Tilanteesta kuvatun koomisen viraalivideon päätteeksi koira antaa kuitenkin lopulta periksi ja tyytyy kohtaloonsa.