Kurkistus kulissien taakse: Näin pusukameraan valitaan siinä nähtävät ihmiset
Esimerkiksi Yhdysvalloissa järjestettävissä urheilutapahtumissa yleisöä kuvataan tämän tästä, ja välillä tapahtuman jättimonitoriin ilmestyy niin sanottu pusukamera. Tällöin kameramiesten yleisöstä löytämän pariskunnan oletetaan suutelevan toisiaan. Aina pusukameraa ohjaavat eivät kuitenkaan saa mitä haluavat, sillä välillä herkkien hetkien sijaan ruudulle lävähtääkin jotain aivan jotain muuta.
Pusukameran ohjaaminen onkin tarkkaa puuhaa, ja yleisölle halutaan näyttää kaikkein mehukkaimpia tilanteita. Nyt pusukameran toimintatapoihin on perehdytty mielenkiintoisella videolla. Voxin video valottaa hieman sitä prosessia, joka tapahtuu monitoriin valittavien ihmisten etsinnän aikana.