Uutiset , ·


Yksi maailman tunnetuimmista ruokaan liittyvistä kilpailuista on legendaariseen asemaan Yhdysvalloissa noussut Nathan’s Hot Dog Eating Contest, joka järjestetää Yhdysvaltojen kansallispäivänä 4. heinäkuuta. Hot dog -syöntikilpailu on suurta kansanhuvia ja siinä menestyneet ovat Yhdysvalloissa julkkiksia. Tänä vuonna syöntikilpailu järjestetään poikkeuksellisesti ilman yleisöä koronaviruksen takia.

Ensikertaa New Yorkin osavaltiossa Coney Islandilla sisätiloissa järjestettävä spektaakkeli on ollut jo kahdentoista vuoden ajan Joey Chestnutin ylivoimaa, ja tänä vuonna hän hakee kolmattatoista voittoaan. Nathan’s Hot Dog Eating Contest on ympäri maailmaa myös suosittu vedonlyönnin kohde, ja Chestnutin ylivoimasta kertoo hänen erittäin alhaiset kertoimensa. Naisten sarjassa Miko Sudo dominoi mestaruuksia, ja jonkun toisen voitto olisi kertointen perusteella erittäin epätodennäköistä. Sudo hakee huomenna jo seitsemättä voittoaan.

Syöntikilpailun suosiosta kertoo myös se, että urheilukanava ESPN lähettää kilpailun suorana lähetyksenä miljoonille katsojille ympäri maailmaa. Huomenna miesten sarjan finaalissa Joey Chestnut ja viisi muuta kisaavat miesten sarjan voitosta. Hänen ennätyksensä on 74 hodaria, jotka hän soi kilpailussa kaksi vuotta sitten.

Kommentit