Uutiset Videot , ·

Lemmikin katoaminen voi jättää jäljet pitkäksikin aikaa. Aina kadonneen lemmikin kohtalo ei välttämättä koskaan selviä. Amerikkalainen Jose joutui kokemaan tämän kammottavan kohtalon kaksi vuotta sitten, kun hänen Chaos-koiransa ei koskaan palannut kotiin oltuaan ystävän luona hoidossa.

Jose kärsi itse kyseisenä aikana muun muassa asunnottomuudesta, ja koira oli ystävällä hoidossa kolme kuukautta jonka aikana mies laittoi asioitaan kuntoon. Kun tilanne oli taas parantunut, ystävä ei enää antanutkaan koiraa takaisin. Niinpä Jose ei ole nähnyt koiraansa kahteen vuoteen. Hän olikin aivan onnensa kukkuloilla, kun hänelle soitettiin, että Chaos-koira on päätynyt Winnebagolaiseen eläinsuojaan vaellettuaan kodittomana kadulla. Oikeaan omistajaan saatin yhteys koiran pannassa olleiden tunnistetietojen avulla.