Uutiset Videot , ·

UAV-nimellä kulkevien laitteiden määrä on viime vuosina kasvanut hurjasti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa miehittämättömiä ilma-aluksia myydään tänä päivänä myös tavallisille tallaajille. Yksi tällainen harrastaja meinasi kohdata katastrofin ensimmäisenä päivänä UAV:nsä kanssa.

Radio-ohjattavalla ilma-aluksellaan leikkinyt mies pelastikin lelunsa aivan viime hetkillä. Amerikkalaismies oli kiinnittänyt laitteeseensa kameran, jonka ansioista läheltä piti -tilanne tallentui videolle. Tallenteella nähdään, kuinka mies joutui laitevian takia hyppäämään lammikkoon pelastaakseen laitteensa. Harrastajan ilo onkin melkein käsin kosketeltavaa, kun hän saa pelastettua kalliin lelunsa aivan viime hetkillä.