Lifestyle Uutiset Videot , ·

Ravitsemustieteilijät ja muut terveyden ammattilaiset ovat jo pitkään painottaneet sitä, kuinka aamiainen on päivän tärkein ateria. Se antaa energiaa päivän haasteisiin ja pitää aineenvaihdunnan käynnissä. Nyt eräs mies on kuitenkin päättänyt kokeilla elämää ilman aamiaista.

Hän ei ole kokeilunsa kanssa yksin, sillä esimerkiksi osa julkkiksista on tunnustanut, ettei koskaan syö aamiaista. Science Insiderin koekaniini ei kahden viikon kokeilun ajan syönyt yhtenäkään päivänä mitään ennen puolta päivää. Aluksi kokeilu sujui suhteellisen hyvin, mutta jo muutaman päivän jälkeen kuudelta aamuisin heräävä mies koki jo suurta nälkää aamupäivän aikana. Tämä herra ei siis suosittelisi tätä ilman aamiaista elämistä.