Uutiset Videot Viihde , ·

Amerikkalaismuusikko Lady Gaga voitti äskettäin elämänsä ensimmäisen Oscar-palkinnon Shallow-kappaleesta, jonka hän teki tähdittämäänsä A Star Is Born –elokuvaan. Nainen on myös ollut kovien huhujen keskellä, sillä hänen väitetään olevan palavasti ihastunut elokuvan toiseen päätähteen ja ohjaajaan Bradley Cooperiin.

Lady Gaga onkin tullut pitkän matkan lapsuudestaan ja nuoruudestaan tähän nykytilanteeseen. Nyt avartava YouTube-video esittelee neitokaisen matkaa nykyhetkeen ja supertähteyteen. Pahasta kiusaamisesta kärsinyt Lady Gaga joutuikin todella taistelemaan sen eteen, että hän sai jatkaa haluamallaan uralla laulamisen ja musiikin tekemisen parissa.