Uutiset Videot , ·

Kun esimerkiksi joku merkittävä henkilö kuolee, leviää tämä uutinen ympäri maailmaa eri tiedotusvälineisiin. Välillä kuitenkin käy niin, että jokin merkittävä tapahtuma saattaa jäädä tiedotusvälineissä toisen yhtä lailla merkittävän tapahtuman jalkoihin.

Nyt näitä tällaisia tilanteita on koottu mielenkiintoiselle videolle. Näin kävi esimerkiksi vuonna 1997, kun rakastettu ja arvostettu äiti Theresa menehtyi. Hän sattui kuolemaan samaan aikaan prinsessa Dianan kanssa, jonka kuolema valtasi sanomalehdet ja uutislähetykset ympäri maailmaa – jättäen äiti Theresan kuoleman uutisensa jalkoihin.