Uutiset Videot , ·


Maailman arvostetuimpiin palkintoihin lukeutuva Nobelin rauhanpalkinto on aiheuttanut viime vuosina runsaasti keskustelua, sillä palkinto on myönnetty myös kiistanalaisille tahoille, joiden ponnistelut rauhan eteen on asetettu kyseenalaiseksi. Parhaillaan kautta maailman spekuloidaan kuluvan vuoden rauhanpalkinnon saajalla.

Nobelin rauhanpalkinnon saaja julkistetaan juhlavassa seremoniassa kuluvan viikon perjantaina, mutta ehdokkaiden nimet ovat paljastuneet jo nyt kulissien takaa vastoin rauhanpalkinnon myöntävän komitean toiveita. Näin ollen julkinen keskustelu rauhanpalkinnon saajasta käynnistyi välittömästi niin kahvipöydissä kuin asiantuntijoiden tahoilla. Palkinnon arvo on noin miljoona euroa, joten se on hyvin merkittävä myös rahallisesti.

Suomen Yleisradiota Norjassa vastaava NRK uutisoi, että ehdokkaita rauhanpalkinnon saajaksi esitettiin yli kolmesataa, joiden joukosta varsinaisen shortlistin tekeminen on ollut varsin haastavaa. Mediayhtiön mukaan ehdotusten joukossa olivat muun muassa Yhdysvaltojen ja Venäjän presidentit Trump ja Putin. Suomalaisittain erikoista on, että Trumpia oli lehtitietojen mukaan esittänyt suomalainen poliitikko Laura Huhtasaari.

Ennakkosuosikkina rauhanpalkinnon saajaksi veikataan presidenttien sijaan teini-ikäistä ilmastoaktivisti Greta Thunbergiä, joka aloitti koululaisten ilmastolakot ja on sittemmin kiertänyt maailmaa haukkumassa presidenttejä ja muita poliitikoita. Esimerkiksi Mr Greenin asiantuntijat pitävät Thunbergiä selvänä ykkössuosikkina. Toiseksi rankataan sananvapautta puolustava Committee to Protect Journalists ja kolmanneksi Valko-Venäjän oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja.