Poika antoi vanhemmilleen kaikkien aikojen joululahjan
Moni lapsi muistaa joulun aikaan omia vanhempiaan jollain pienellä tai jopa vähän isommallakin lahjalla. Newyorkilainen Joe päätti pistää tänä vuonna hieman paremmaksi. Mies hankkikin vanhemmilleen joululahjan, jonka he muistavat varmasti vielä vuosienkin päästä.
Joe Riquelme yllätti vanhempansa lahjallaan toden teolla. Mies ojensi vanhemmilleen kirjekuoren, jossa kerrottiin, että hän oli maksanut näiden asuntolainan kokonaisuudessaan pois. Otetut vanhemmat purskahtivat välittömästi itkuun. Koskettavaa hetkeä on käyty ihailemassa YouTubessa joulun jälkeen jo lähes kaksi miljoonaa kertaa.