Uutiset , ·

Useista hiteistään tunnettu Portion Boys on aina halunnut pitää faneihinsa yhteyttä ja onkin nyt iloinen, kun näkee fanejaan uuden biisinsä videon tähtinä. Yhtyeen mukaan heidän filosofiansa on heittäytyä ja osata nauraa itselleen.

– Ei elämä ole niin vakavaa, vaikka nyt tämänhetkinen tilanne on todella vaikea. Haluamme ajatella, että tämä vaikea tilanne myös yhdistää ihmisiä. Siksi halusimme tehdä uuden musiikkivideon faniemme kanssa ja voimme sanoa, että näissä videoklipeissä on aivan uskomattoman upeaa heittäytymistä, Portion Boys kommentoi.

– Hienoin asia tässä oli se, että saimme yhdistettyä voimamme, vaikka emme näe toisiamme. Fanien lisäksi saimme videoon mukaan erittäin hyväsydämiset kumppanit, amerikkalaisiin tuotteisiin erikoistuneen Jari Mäki Oy:n Koskenkorvalta sekä liikkuvan kuvan tuotantoon keskittyvän Lentoi Films Oy:n Oulusta.

Vuonna 2010 ensimmäisen Pelimiehen Paratiisi-singlensä julkaissut Portion Boys on kymmenessä vuodessa noussut Suomen suosituimmaksi bilebändiksi, jonka biiseillä on pelkästään Spotifyssä yli 55 miljoonaa kuuntelukertaa. Yhtyeen keikoilla viihdytään ympäri Suomen, oli keikkapaikka sitten yökerho tai festivaalien päälava. Esiintyvään kokoonpanoon kuuluvat Jay Rocka, Kenraali Vahva, El Meissel, JaloTiina ja Roope.