Uutiset Videot , ·

Siamilaisiksi kaksosiksi kutsutaan perinteisesti kaksosia, jotka ovat jostain kohtaa kehoistaan kiinni toisistaan. Nykyään tällaisia kaksosia voidaan jo leikata onnistuneesti irti toisistaan. Osa siamilaisista kaksosista kuitenkin elää elämäänsä toisissaan kiinni pitkäänkin.

Nyt oman tarinansa ovat päässeet kertomaan lantiosta alaspäin toisissaan kiinni olevat Callie ja Carter Torres. Kohta kaksivuotiaiden tyttöjen syntymän yhteydessä heidän vanhemmilleen kerrottiin, etteivät lapset todennäköisesti elä päivää pidempään. Nyt kasvavat taaperot ovat hieno osoitus siitä, että tämä ennuste meni tällä kertaa pieleen.