Kesä! 2014 Uutiset Videot , ·


Kesän kynnyksellä on tullut taas aika valita vuoden virallinen kesähitti. Unibetin mukaan tänä vuonna potentiaalisin ehdokas koko kansan suvisuosikiksi on TCT-yhtyeen ja Jontte Valosaaren yhteistuotos Rannalle.

Rannalle on TCT-yhtyeen ensimmäinen virallinen sinkku, joka julkaistiin vastikään. Itse kappaleensa säveltävä ja sanoittava bänditulokas TCT kuvaa tekevänsä hyvän mielen musaa, minkä voi uskoa vievän pitkälle paitsi tulevaisuudessa, myös kesähittikisassa. Rannalle saa kesähittikertoimissa pienimmän kertoimen, 4,00.

Ehdokkaiden joukosta voi erottaa kaksi hallitsevaa trendiä, joista ensimmäinen on elektroninen tanssimusiikki. Ennakkosuosikiksi nostetun Rannalle-kappaleen ohella tyyliä edustaa myös hittikertoimissa kakkossijaa pitävä Calvin Harrisin Summer.

Tanssittavan musiikin lisäksi ehdokkaissa painottuu vuodenaikasidonnainen, usein kitarakeskeinen musiikki. Tällaisia letkeän kepeitä kesäsäveliä kansalle tuovat esimerkiksi kertoimissa kärkiviisikkoon mahtuvat Kasmirin Vadelmavene ja Jujun Onnelliseksi. Kaiken kaikkiaan kotimaisuus tuntuu olevan tällä hetkellä valttia Suomessa, mikä näkyy myyntilistojen ohella kesähittiehdokkaiden kärjessä: viiden ennakkosuosikin joukkoon mahtuu vain yksi ulkomainen artisti.

Hittikertoimissa kärkiviisikon tuntumaan nousee myös suomihiphoppia, kuten Brädi feat. PistePiste ja kovaa suosiota nauttiva JVG. Potentiaalisia yllättäjiä puolestaan ovat esimerkiksi tämän kesän tanssilattioilla usein kuultava Davin Guettan Bad sekä Jukka Pojan letkeä Brand New Ihanuus.