Uutiset Videot , ·

Vuosien varrella ollaan nähty esimerkiksi joitakin elokuvia, joissa kaksi vauvaa ovat menneet keskenään sekaisin synnytyssairaalassa. Tällaisia tapauksia on valitettavasti nähty myös tosielämässä. Nyt näin uskotaan käyneen myös amerikkalaiselle Kimberly Maysille.

Kimberlyn perhe sai kuulla tämän ollessan vain yhdeksänvuotias lapsi, että heidän tyttärensä on vaihtunut synnytyssairaalassa toiseen vauvaan. Tästä alkoi vuosikymmenten piina, jonka aikana Kimberly menetti yhteyden molempiin perheisiinsä. Nyt hän spekuloi, että hänet ja toinen tyttövauva vaihdettiin tarkoituksella sairaalassa vuonna 1987, Inside Edition uutisoi.