Uutiset Videot Viihde , ·

Amerikkalaislaulaja Ariana Grande tunnetaan musiikillisen menestyksensä lisäksi muun muassa siitä, että hän pitää hiuksiaan aina korkealla poninhännällä. Tämän lisäksi neitokainen on saanut paljon julkisuutta siitä, että hänen Manchesterin keikallaan tehtiin viime vuonna huomattava terrori-isku. Viime aikoina laulajatar on niittänyt menestystä uudella musiikillaan.

Musiikillinen menestys on taannut Arianalle myös melkoiset miljoonatienestit. Nyt The Talko on perehtynyt siihen, mihin nuori miljonääri oikein käyttää rahojaan. Muusikko on muun muassa esitellyt erilaisia timanttikorujaan ja hän omistaa hurjia kiinteistöjä, joiden arvo mitataan miljoonissa dollareissa.