Uutiset Videot Viihde , ·

Yhdysvalloissa on luonnollisesti aivan oma kulttuurisekoituksensa – kuten monissa muissakin maissa. Amerikkalaisilla on kuitenkin monia erityislaatuisia piirteitä, jotka kiehtovat monien muiden maiden kansalaisia.

Nyt mielenkiintoinen video spekuloi sillä, mitä tapahtuisi, jos kaikki maailman ihmiset eläisivät amerikkalaisten tavoin. Amerikkalaiset muun muassa syövät eniten punaista lihaa per asukas kuin missään muussa maassa, eli lihan kulutus ainakin lähtisi aivan käsistä. Myös kilokaloreiden saanti lisääntyisi huomattavasti, sillä tutkimusten mukaan amerikkalaiset saavat eniten kilokaloreita ruoastaan muiden maiden asukkaisiin verrattuna.