Despacito-hitistä tehtiin mahtava beatbox-coveri – kuuntele ja ihastu
Despacito oli kuluneen kesän ehdottomasti suurin hittibiisi. Kappale nousikin kuumimpina hetkinään myös esimerkiksi Suomessa Spotifyn soitetuimmaksi kappaleeksi. Nyt hitistä on tehty hauska cover-versio.
Tällä kertaa Despacito on coveroitu beatboxaamalla. Upean version tarjoilivat YouTubessa Hiss & Bigman, ja sitä on käyty ihailemassa tähän mennessä jo lähes puoli miljoonaa kertaa. Näillä nuorukaisella todella on taitoja!