Uutiset Videot Viihde , ·


Suomessa iloittiin äskettäin, kun rockyhtye Blind Channel valittiin murskalukemin Suomen edustajaksi Euroviisuihin kappaleellaan Dark Side. Samalla nousi myös toivo siitä, että Suomi saisi pitkästä aikaa hyvän sijoituksen. Onhan muistissa vielä vuoden 2006 viisuvoitto, joka tuli Lordi-yhtyeen raskaalla rockilla. Spekulointi Hollannin Rotterdamissa toukokuun loppupuolella järjestettävän viisukilpailun tuloksista alkaa hiljalleen lämmetä eri maissa, vaikka kaikkia kilpailukappaleita ei ole vielä edes julkaistu.

Jopa 100 miljoonaa katsojaa keräävien Euroviisujen Suomen edustaja Blind Channel nousee ensimmäisen kerran lavalle semifinaalissa torstaina 20. toukokuuta. Silloin ratkaistaan Suomen mahdollinen finaalipaikka. Usko Suomen finaalipaikkaan on korkealla, mutta kilpailu on tänä vuonna kovaa. Paljastumatta on vielä Ruotsin ja Islannin kappaleet, ja ne molemmat tunnetaan kovatasoisista viisuistaan. Ennakkoarviot voivat siis muuttua hyvinkin nopeasti. Esimerkiksi Lordin viisuvoittoon uskoi ennakkoon vain harva, mutta varsinaisten Euroviisujen aikana maailmalle levisi todellinen Lordi-huuma, joka johti lopulta historialliseen murskavoittoon.

Kahvipöytäkeskustelujen lisäksi viisuvoittajia arvioivat myös musiikkialan ammattilaiset, joiden spekulaatioille saadaan lisää vettä myllyyn jo aivan lähipäivinä, sillä molempien kappaleet paljastetaan ensi lauantaina. Tällä hetkellä esimerkiksi vedonlyöntiyhtiön asiantuntijat uskovat Suomen pääsevän finaaliin, sillä Dark Side on voittaja-arvoissa sijalla yksitoista. Voittoon ei siis ainakaan tässä vaiheessa uskota. Sen sijaan asiantuntijaraati uskoo, että tänä vuonna Sveitsi tulee viemään viisuvoiton. Toiseksi suurin mahdollisuus siihen on Italialla ja toiseksi suurin Ranskalla. Epätodennäköisimmiksi voittajiksi asiantuntijat ovat rankanneet Albanian ja Valko-Venäjän. Lauantaina järjestys voi kuitenkin taas muuttua.