Videot Viihde , ·

Viime vuosien aikana lukuisten kuvien avulla tehdyt aikajanavideot ovat yleistyneet hurjasti. Moni odottava äiti esimerkiksi on tallentanut tällä menetelmällä videolle raskauden aikana tapahtuneet muutokset kehossaan. Nyt tällaisia videoita on jälleen yksi lisää.

Asialla on aiemminkin vauva-aiheisilla YouTube-videoillaan ihastuttanut muusikko Tom Fletcher ja hänen vaimonsa. Kaksikko teki samankaltaisen videon myös ensimmäisen lapsensa Buzzin odotusajasta. Nyt oman, kauniin muistovideonsa on saanut myös äskettäin syntynyt Buddy-poika.