TV & Elokuvat Videot Viihde , ·

Music Television –kanavan yksi suosituimmista ohjelmista oli vuosia sitten näytetty MTV Cribs, jossa julkkikset esittelivät kameroilla upeita miljoonahuviloitaan. Sittemmin on kuitenkin käynyt ilmi, että useammassakin jaksossa on käytetty hieman värikynää tarinan maustamiseksi.

Sarjassa ollaan siis ihan puhtaasti valehdeltu katsojille. Useampikin tähti esitteli sarjassa esimerkiksi taloja, joissa he eivät todella itse asuneet. Nicki Swiftin mukaan esimerkiksi Robbie Williams lainasi James Seymorin taloa omaan jaksoaan varten. Teinitähti JoJo taas esitteli oman kotinsa sijaan enonsa kotia sen takia, että hän ei kuvaamisen hetkellä itse asunut missään tietyssä osoitteessa kiireidensä takia.