Videot Viihde , ·

Internet on tunnetusti täynnä erilaisia videoita, joilla ihmiset esittelevät omia laulutaitojaan. Aina ajoittain osa näistä videoista nousee suureen suosioon sisältönsä myötä. Nyt erään isän ja tyttären liikuttava duetto ihastuttaa maailmalla.

Kyseessä ei ole mikä tahansa laulu, vaan kaksikko esittää kappaleensa hyvän tarkoituksen puolesta. Amerikkalaiset Alastair ja Clio Moock esittävät versionsa Leon on Me –kappaleesta kerätäkseen huomiota kodittomuutta vastaan taistelevalle tapahtumalle. Kaksikko kertoo, kuinka kaikkien tulisi välittää toisistaan niin paljon, ettei kukaan joutuisi olemaan Yhdysvalloissa koditon.