Lapset kertoivat tulevaisuuden unelma-ammateistaan – vastaukset ihastuttavat
Useimmilla lapsilla on nuorena ainakin yksi unelma-ammatti. Aivan kaikki eivät kuitenkaan aikuisina päädy tähän lapsuudenaikaiseen unelma-ammattiinsa, sillä esimerkiksi moni pikkutyttö unelmoi lapsena prinsessana olosta. Nyt sata lasta ovat kertoneet julkisesti oman unelma-ammattinsa.
Pienokaiset pääsivät kertomaan hauskalla YouTube-videolla mitä heistä tulee isona. Vastausten joukossa oli muun muassa opettajaa, lastenvahtia, kampaajaa, kassatyöntekijää, eläintenhoitajaa sekä merirosvoa. Eihän näitä unelmia voi kuin ihailla!