Nämä 10 asiaa sinunkin kannattaisi poistaa välittömästi Facebookistasi
Facebook on nykypäivänä suuri osa monen ihmisen elämää. Arkipäivän aikana Facebookissa käydään lukemattomia kertoja. Moni asiantuntija on vuosien varrella antanut oman näkemyksensä siitä, mitä tähän suureen sosiaaliseen mediaan ei kuitenkaan kannata kirjoittaa.
Bright Side on nyt koonnut yhteen kymmenen asiaa, jotka sinunkin kannattaa poistaa Facebookista. Sivustolle ei esimerkiksi välttämättä kannata kertoa omaa parisuhdestatustaan, sillä parisuhteella leveily ei välttämättä pääty hyvin – varsinkaan jos suhde päättyy eroon. Facebookissa ei myöskään kannata kertoa tarkkoja lomasuunnitelmiaan, eikä varsinkaan loma-aikataulujaan, sillä tämä on suora kutsu murtovarkaille käydä tarkastelemassa omaisuuttasi ollessasi ilmoittamallasi kahden viikon ulkomaanmatkalla.