Uutiset Videot Viihde , ·

Viime vuosikymmenten aikana ollaan saatu monia esimerkkejä siitä, kuinka miltei rajattomalla budjetilla liikkeellä olevat julkimot voivat jäädä pahasti koukkuun plastiikkakirurgiaan. Yllättävän moni ihminen onkin leikellyttänyt itseään miltei päästä varpaisiin.

Nyt The Richestin video on koonnut yhteen rikkaita ihmisiä, jotka ovat kauneusleikkausten myötä muuttaneet itsensä miltei kokonaan muovisiksi. Mukana listalla on esimerkiksi ruotsalainen Pixee Fox, joka haluaa muuttaa itsensä täysin Barbien näköiseksi. Nainen on muun muassa poistattanut kuusi kylkiluutaan, ja hän on myös muuttanut leikkauksella silmiensä väriä.