Videot Viihde , ·

Julkisuuden valokeilassa elävistä ihmisistä moni varmasti ainakin alitajuisesti nauttii saamastaan jatkuvasta huomiosta. Erityisesti huomion keskipisteenä ollaan silloin, kun kävellään pitkin eri julkkistapahtumien punaista mattoa. Tällöin paikalla oleva lehdistö sekä fanit pääsevät ihailemaan paikalla olevia tähtiä.

Nicki Swiftin videolle on kuitenkin nyt nostettu tähtiä, jotka vaikuttavat jopa olevan hieman koukussa tähän punaisen maton tuomaan huomioon. Esimerkiksi huippumalli Heidi Klum nähdään usein esimerkiksi televisiotyötä palkitsevissa gaaloissa, vaikka hän ei itse tee roolisuorituksia vaativia TV-töitä. Videolla epäilläänkin, että Klum tuodaan paikalle erityisesti sen takia, että ex-malli on erittäin kaunis nainen.