Lifestyle Videot Viihde , ·

Erityisesti Yhdysvalloissa erilaiset murot ja leseet ovat erittäin suosittua aamiaisruokaa. Näitä herkkuja on ollut saatavilla myös Suomessa jo vuosikymmenten ajan. Vaikka murot eivät olekaan välttämättä sieltä terveellisimmistä päästä aamiaisruokia, ovat ne silti esimerkiksi Yhdysvalloissa edelleen hyvin suosittuja.

Nyt Vox onkin pohtinut tuoreella reportaasillaan, miten tämä temppu oikein saatiin tehtyä. Murojen mainostus oli aikanaan erittäin intensiivistä, ja niitä markkinoitiin voimakkaiden miesten ja aikaansaavien naisten aamiaisena. Tosiasiassa ravintoarvoltaan heikot murot eivät välttämättä olekaan aivan niin oiva aamiaisvalinta kuin mainokset antavat ymmärtää. Samaan sarjaan kuuluu väite siitä, että aamiaista olisi aina tarpeellinen syödä – vaikka sen tarve voikin olla melko yksilöllistä.