TV & Elokuvat Videot Viihde , ·

Näyttelijöillä, kuten muillakin julkista työtä tekevillä saattaa olla usein urassaan ajoittain hieman hiljaisempia jaksoja. Suosikkinäyttelijät vaihtuvat vuodesta toiseen, ja monen tähden urassa voi olla menevämpiä sekä hiljaisempia kausia. Viime aikoina hieman hiljaisempaa elämää on viettänyt myös näyttelijätähti Halle Berry.

Nainen oli vielä 2000-luvun alussa Hollywoodin kuuminta hottia. Nyt Berry on viime aikoina pitäytynyt parrasvalojen ulkopuolella, eikä häntä olla enää hetkeen nähty hittielokuvien päärooleissa. Nicki Swiftin YouTube-videon mukaan tämä voi johtua muun muassa siitä, että näyttelijätär on tehnyt viimeisimpänä urallaan joitakin ei-niin menestyneitä elokuvia, jotka saivat kriitikoilta suuret haukut.