Videot Viihde , ·


Chubby and the Gang on parhaillaan nosteessa niin kotimaassaan kuin maailmallakin oleva lontoolainen punkia, hardcorea ja perinteistä brittiläistä pubirockia yhdistelevä yhtye. Bändin tuoreella The Mutt’s Nuts -albumilla mukana oleva Getting Beat Again -kappale on saattanut kuulostaa suomalaisten korviin oudon tutulta. Kyseessä on nimittäin cover-versio Eppu Normaalin kappaleesta Poliisi pamputtaa taas.

Poliisi pamputtaa taas oli Eppu Normaalin ensimmäinen single, ja se julkaistiin myös yhtyeen debyyttialbumilla Aknepop vuonna 1978. Vaikka yhtyeen musiikkityyli on muuttunut melkoisesti vuosien varrella, on kappale jäänyt elämään yhtenä suomipunkin tunnetuimmista hiteistä.