Videot Viihde , ·


Parhaillaan Kiinassa on käynnissä talviolympialaiset, jotka kuitenkin jäävät katsojamäärissä kirkkaasti maailman suurimman urheilujuhlan, Super Bowlin, jalkoihin. Suomen aikaa ensi yönä Yhdysvalloissa järjestettävä tapahtuma väliaikaesityksineen kerää ympäri maailmaa satoja miljoonia katsojia, ja Yhdysvalloissa päivä on yksi vuoden tärkeimmistä televisiopäivistä.

Kyseessä on siis katsojamäärältään massiivinen tapahtuma, joten ei ole ihme, että Super Bowlin väliaikashow on kerännyt huomiota jo viikkojen ajan. Ottelun etkoja voi seurata suorana lähetyksenä ennen ottelua yllä olevalta videolta tai tästä linkistä. Ensi yönä pelataan siis amerikkalaisen jalkapallon NFL-sarjan kauden finaali Super Bowl, joka alkaa kello 1.45 Suomen aikaa Los Angelesin Sofi Stadiumilla.

Ottelussa vastakkain ovat tällä kertaa Los Angeles Rams ja Cincinnati Bengals. Edellisen kerran Rams voitti Super Bowlin vuonna 2000, joten nyt sillä olisi historiallinen mahdollisuus voittaa se toistamiseen. Ainakin kertoimissa mitattuna Rams vaikuttaa olevan ottelun ennakkosuosikki.

Ainakin alustavien arvioiden mukaan ottelussa tullaan tekemään poikkeuksellisen paljon pisteitä, joten luvassa on hyvin katsojaystävällinen finaaliottelu. Ottelun ratkaisijoiksi odotetaan nousevan Ramsin puolelta Matthew Stafford, Cooper Kupp, Darrell Henderson ja Odell Beckham Jr, ja Bengalsin puolella pistetilistä pitävät tällä tietoa huolta erityisesti Joe Burrow, Ja’Marr Chase, Tee Higgins ja Tyler Boyd.