Viihde , ·

Tuhansien suomalaisten idoliksi noussut vapaaottelija Makwan Amirkhani on viettänyt viime aikoina hieman hiljaiseloa, mutta Staran haastattelussa hän vihjasi jo seuraavasta UFC-ottelustaan. Nyt Amirkhani on ryhtynyt kirjoittamaan blogia elämästään.

Kaksi kertaa päivässä nykyisin treenaavan Makwanin blogissa paljastetaan esimerkiksi millainen hänen treenipäivänsä on.

– Päivä alkaa aamulla suorituskykyä parantavalla treenillä, eli fysiikkaharjoituksella. Aamutreenit kestävät usein pari tuntia, mutta joskus niissä saattaa venähtää sitäkin pidempään. Illalla on vuorossa toiset treenit Sports Science Labilla. Tässä treenissä keskitytään lajiharjoitteluun, eli painiin tai nyrkkeilyyn. Näissä treeneissä pään on oltava mukana, blogissa kerrotaan.

– Ammattilaisen ja amatöörin erottaa treenatessa täysin erityyppinen treenimotivaatio. Ammattilainen treenaa ja tekee kaiken täysillä itseään, eikä valmentajaa varten. Ammattiylpeys ei anna periksi löysäilyyn tai treeneistä myöhästelyyn, sillä lopulta menestyksestä on vastuussa vain ja ainoastaan itse urheilija, blogissa muistutetaan.

Menestys kilpailuissa on Amirkhanin mukaan riippuvainen pohjatyöstä, jonka eteen urheilija on itse jaksanut nähdä vaivaa. Sitoutuminen ja keskittyminen kulloiseen harjoitusohjelmaan ovat ehdottoman tärkeitä.